19.12.2013

Vispipuuroa! Nam!


Tein äskettäin lappapuuroa, jonka ihana maku palautti mieleen lapsuusmuistoja. Nyt lisäsin puuroon myös mansikoita, jolloin 1) sen nimi vaihtui lappapuurosta vispipuuroksi (lappapuuro-nimi on mielestäni varattu vain ja ainoastaan vatkatulle puolukkapuurolle) ja 2) sen maku muuttui entistäkin makoisemmaksi. Söin tätä pitkin päivää - puuro sopii niin aamupalaksi, välipalaksi kuin jälkiruoaksikin. Perinteisesti vispipuuroa syödään maidon ja sokerin kanssa. Jälkiruokana puuroon voi lisätä vielä päälle esimerkiksi kermavaahtoa tai vaniljalla maustettua rahkaa - nam!

Vispipuuro puolukoista ja mansikoista
1 l vettä
2 dl puolukoita
300 g eli reilu puoli litraa (pakaste)mansikoita
1,75 dl mannasuurimoita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Laita kattilaan vesi ja puolukat, keitä 10 minuuttia. Sulata pakastemansikat ja survo ne haarukalla muussiksi. Lisää mannasuurimot kattilaan samalla vispaten. Keitä vielä 10 minuuttia, kunnes mannasuurimot ovat kypsyneet. Hämmennä koko ajan ja tarkkaile, ettei puuro pala pohjaan. (Puuro on vielä tässä vaiheessa todella tönkköä. Älä huoli, se kuuluu asiaan.) Lisää puuroon mansikkasurvos, sokeri, vaniljasokeria ja suola ja sekoita tasaiseksi. Sirottele päälle vielä sokeria, jotta puuron pinnalle ei muodostu kuorta. Anna jäähtyä kokonaan. Vatkaa puuro sähkövatkaimella tai yleiskoneella kuohkeaksi ja vaaleaksi hötöksi - vatkaa ainakin 5 minuuttia. Tarjoile ruokosokerin ja maidon tai vaikkapa kermavaahdon kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti