8.12.2013

Mehukas omena-marenkipiirakka







































Olen kokeillut monia erilaisia omenapiirakoita. Tässä reseptissä omena on pääosassa - omenoita tulee jopa 1,5 kiloa. Omenatäyte on niin mehukas, ettei piirakka kaipaa edes vaniljakastiketta seurakseen. Täytyy kyllä myöntää, että tälläkin kertaa söin vain täytteen ja marengin, koska en juuri perusta taikinapohjasta. Pohja on minulle vain pakollinen juttu, joka pitää täytteet kasassa. Maustoin murotaikinan kanelilla, jolloin siitä tuli vähän maukkaampi. Pohja kannattaa esipaistaa, ettei se jää raa'aksi. Ohjeessa marenkiin tuli 4 valkuaista, mutta mielestäni pärjäisi vähemmälläkin. Tästä määrästä tuli aikamoinen kerros, kuten kuvasta näkyy.

Omena-marenkipiirakka
pohja:
1 annos murotaikinaa, maustettu kanelilla

täyte:
1,5 kg omenoita (esim. Jonagold)
0,5 dl vettä
1 dl sokeria
2 kanelitankoa
1 sitruunan mehu

päälle:
3-4 valkuaista
1 dl sokeria

Valmista ensin taikina. Jos haluat päästä helpommalla, painele se sormin piirakkavuokaan. Jos haluat siistimmän pohjan, laita taikina tunniksi jääkaappiin ja kauli siitä sen jälkeen pyöreä levy. Nosta taikinalevy vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla ja esipaista sitä 200 asteessa muutama minuutti.

Kuori ja pilko omenat paloiksi. Laita kattilaan vesi, sokeri ja kanelitangot. Kiehauta ja lisää sitruunamehu ja omenapalat. Keitä omenia kovalla teholla noin 10 minuuttia, kunnes omenat ovat osittain soseutuneet ja irtonaista lientä ei ole enää jäljellä. Anna hieman jäähtyä ja poista kanelitangot. Levitä omena esipaistetun pohjan päälle. Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen. Levitä vaahto lusikalla tai pursota se piirakan päälle. Paista vielä 6-8 minuuttia, kunnes marenki on saanut kauniin värin. Anna jäähtyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti