23.12.2013

Letitetty omenaleipä

Letitetty leipä on aika vaikuttavan näköinen, vaikka sen valmistaminen on yllättävän helppoa. Leipä on pehmeä ja aavistuksen makea, ja se kätkee sisäänsä kanelilla maustetun omenatäytteen. Kaiken kruunaa vaniljainen kuorrutus, joka vie leipää hieman enemmän makean leivonnaisen suuntaan. Ei tästä mitään jälkiruokaa saa, mutta välipalana toimii erittäin hyvin.  Leipä kannattaa tarjoilla esimerkiksi omenahillon tai vaniljakastikkeen kanssa.

Resepti on bongattu Eat, Live, Run! -blogista.

Letitetty omenaleipä
täyte:
3 Granny Smith -omenaa
3 rkl sokeria
1,5 tl kanelia
2 tl sitruunamehua

taikina:
2 1/2 kuppia (~ vähän vajaa 6 dl) vehnäjauhoja
1/4 kuppia (~ 0,6 dl) sokeria
1 rkl kuivahiivaa
0,75 tl suolaa
1 kuppi (~ 2,35 dl) lämmintä vettä
2,25 tl rypsiöljyä

päälle:
1/3 kuppia (~ 0,8 dl) tomusokeria
5 tl kuohukermaa
0,5 tl vaniljauutetta
ripaus suolaa
ripaus muskottipähkinää

Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Kuori omenat ja pilko ne melko pieniksi paloiksi. Laita omenat uunivuokaan ja lisää sokeri, kaneli ja sitruunamehu. Pyörittele sen verran, että ainekset ovat sekaisin. Paista uunissa 15 minuuttia ja siirrä odottamaan. Muista jättää uuni vielä päälle.

Kun omenat paistuvat uunissa, valmista taikina. Yhdistä taikinaan tulevat kuivat aineet kulhossa. Lisää lämmin vesi ja öljy. Sekoita sähkövatkaimella tai yleiskoneella sekaisin. Tässä kannattaa käyttää taikinakoukkuja, jos vaan sellaiset löytyy. Voit vielä vaivata hieman taikinaa käsin. Tarkoitus on, että taikina on kiinteää ja irtoaa helposti sormista ja kulhon reunoista.

Levitä vähän jauhoja pöydälle, jotta taikina irtoaa alustasta helpommin, ja kauli taikina noin 30 x 40 cm kokoiseksi suorakulmioksi. Levitä hieman öljyä leivinpaperin päälle. Nosta taikinalevy leivinpaperille. Leikkaa veitsellä tai taikinapyörällä molempiin reunoihin noin 2,5 cm levyisiä suikaleita niin monta kuin mahtuu. Leikkaa sen verran, että taikinalevyn keskimmäinen kolmannes jää eheäksi.

Levitä omenatäyte taikinan keskiosaan tasaiseksi keoksi. Ala letittäminen kääntämällä päädyn keskiosa omenien päälle. Sen jälkeen nosta vuorotellen molemmilta puolilta taikinasuikaleita omenatäytteen yli hieman alaviistoon päin. Kiinnitä suikaleiden päät kevyesti painamalla. Jatka näin loppuun asti. Toisessa päässä kannattaa ennen viimeisten suikaleiden letittämistä nostaa päädyn keskiosa omenoiden päälle ja vasta sitten kiinnittää viimeiset suikaleet. Näin pääty on helpompi sulkea ja täyte ei pääse valumaan sieltä.

Paista uunissa ala-keskitasolla noin 25 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea.



Valmista vielä päälle tuleva kuorrute. Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi. Siirrä leipä ritilän päälle ja laita alle leivinpaperi. Kun leipä on jo hieman jäähtynyt, mutta vielä lämmin, sudi kuorrute paksuksi kerrokseksi leivän päälle. Ylimääräinen kuorrute valuu ritilän läpi eikä tee leivän pohjasta mössöistä. Valuneet kuorrutteet voi sitten vaikka nuolla leivinpaperilta... Anna jäähtyä kokonaan, jolloin kuorrute jähmettyy hieman. Tämä odottelu on ehdottomasti vaikein osuus. Viipaloi leipä ja nauti omenasoseen tai vaniljakastikkeen kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti