13.8.2014

Thairuokaa kotona: possua valkosipulisessa osterikastikkeessa

Tänään minulla on ollut erittäin hyvä päivä. Ensinnäkin siksi, että aamulla näin työmatkalla aivan upean sateenkaaren. En muista, milloin olisin viimeksi nähnyt niin kirkasta ja täydellistä kaarta. Olen niin onnekas, että satuin juuri silloin paikalle! (Meinasin lentää ainakin kolmesti pyörän selästä, kun tuijotin vain taivaalle. Aamuviideltä ei onneksi hirveästi ole vastaantulijoita.) Toiseksi minulla oli hyvä onni mukana keittiössä. Lähellä olevasta thaimaalaisesta saa tosi hyvää kanaa valkosipulikastikkeessa ja olen yrittänyt soveltaa siitä monesti mututuntumalla kotiversiota. Tulokset eivät ole olleet aiemmilla kerroilla kovin vakuuttavia, mutta nyt vihdoin onnisti. Tuli ihan superhyvää! Tällä kertaa käytin possua, mutta toimii toki ihan yhtä lailla kanasta tehtynä.

EDIT 18:12: Ei liity mitenkään aiheeseen, mutta pakko sanoa, että tää päivä muuttuu vaan paremmaksi ja paremmaksi! Luin just, että Tampereelle avataan lokakuussa Suomen ensimmäinen kissakahvila! En kestä! Niin ihanaa!

Possua valkosipulisessa osterikastikkeessa
~ 500 g possun filettä
7 valkosipulinkynttä
muutaman kevätsipulin varsi
puolikas kiinankaali
2 rkl fariinisokeria
3 rkl osterikastiketta
1 rkl kalakastiketta
1 tl chilihiutaleita
0,75 tl valkopippuria
1,5 rkl maissitärkkelystä
2 dl vettä
loraus rypsiöljyä
loraus seesamiöljyä
1/4 lime

+ keitettyä riisiä

Leikkaa possu suikaleiksi. Murskaa valkosipulinkynnet. Leikkaa kevätsipulin varret ja revi kiinankaalin lehdet sopiviksi suupaloiksi. Sekoita fariinisokeri, osterikastike, kalakastike, chilihiutaleet, valkopippuri, maissitärkkelys ja vesi keskenään. Kuumenna wokkipannu ja lisää loraus rypsiöljyä ja seesamiöljyä. Ruskista possun suikaleet. Lisää valkosipulimurska ja paista hetki, lisää sitten kastike. Anna porista niin kauan, että possu on kunnolla kypsää. Lisää lopuksi kevätsipulit, kiinankaali ja pieni loraus limemehua, kääntele sekaisin ja paista noin minuutti. Tarkista maku ja tarjoa keitetyn riisin kanssa.

4 kommenttia:

  1. Hei! Näyttää jälleen kerran ihanalta reseptiltä! Löysin blogisi vasta vähän aikaa sitten, mutta jo nyt olen vakuuttunut, että blogiasi seuraamalla löytyy paljon hyviä asioita. :)

    VastaaPoista
  2. Erittäin hyvä ohje! Tyyliltään ehkä pikemminkin kiinalainen kuin thaimaalainen, mutta niin herkullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu no aivan totta. Kiitoksia ja kiva kuulla, että maistui! :)

      Poista