3.8.2014

Kirpeää & makeaa: sitruuna-marenkipiirakka

Leivoin tänään klassisen sitruuna-marenkipiirakan. Siinä yhdistyy kirpeän makea sitruunatäyte ja samettisen pehmeä marenkikuorrutus, ja ainakin minusta tämä yhdistelmä on vastustamattoman hyvää. En ole leiponut tätä vuosiin, joten en osaa sanoa, onko tämän tekeminen aina jotenkin vaikeaa vai oliko minulla vain huono päivä keittiössä. Tänään ainakin tuntui siltä, että kaikki oli hirveää tohlailua ja taisin mutista itsekseni jotain tyyliin "senkin rasittava stressi-piirakka, voi perhana, kaikkea sitä pitääkin ihmisen tehdä mieli"

Ensimmäinen pohja nimittäin tarttui kiinni vuokaan ja halkesi kahtia, piti siis tehdä uusi. Sitruunatäyte paloi pohjaan, mutta onnistuin sentään kaapimaan kattilasta riittävästi kelvollista täytettä. Halusin pursottaa marengin piirakan päälle, mutta sitä ei riittänytkään joka puolelle, koska olin käyttänyt oudon pieniä kananmunia ja valkuaismassaa ei ollut riittävästi. Jouduin sitten hajottamaan kauniit pursotukseni. Sitten kun olin saanut koko homman kasattua ja olin siirtämässä piirakkaa kuvattavaksi, se meinasi luiskahtaa kakkulautaselta lattialle... Huh hei, että silleen.

Kun sitten lopulta kaikkien hankaluuksien jälkeen sain ensimmäisen lusikallisen tätä suuhuni, ei harmittanut enää tippaakaan. Kaikki työ ja tuska oli niin sen arvoista. On tää vaan niin hyvää! Haluan (ja uskallan) kokeilla tätä piakkoin uudestaan. En jaksa uskoa, että yhden suht simppelin piirakan tekeminen olisi aina yhtä hankalaa... :) 

Sitruuna-marenkipiirakka
pohja:
115 g voita
3,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
1-2 rkl kylmää vettä

täyte:
1 dl sitruunamehua (~ 2-3 sitruunaa)
2 sitruunan hienoksi raastettu kuori
1,5 dl sokeria
1,5 dl vettä
3 rkl maissitärkkelystä
4 keltuaista
55 g voita

päälle:
4 valkuaista
1,5 dl sokeria

Valmista ensin pohja. Pilko kylmä voi kuutioiksi. Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola keskenään ja nypi voi jauhoseoksen joukkoon. Lisää sen verran kylmää vettä, että saat muotoiltua taikinasta pallon. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin tekeytymään 30 minuutiksi.

Kauli taikina pyöreäksi levyksi, nosta piirakkavuokaan ja trimmaa reunat. Pistele pohja haarukalla ja paista 180 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes se on saanut sopivasti väriä. Voit laittaa pohjan päälle leivinpaperia ja sen päälle esimerkiksi kuivattuja herneitä tai riisiä painoksi tai virittää foliosta tukirenkaan reunojen sisälle - tämä estää reunojen valumista alas paiston aikana. Anna pohjan jäähtyä kokonaan.

Valmista sitten täyte. Laita kaikki muut ainekset paksupohjaiseen kattilaan paitsi voi. Kuutioi voi pieneksi ja jätä odottamaan. Sekoita kattilassa olevat ainekset keskenään. Kuumenna seos kiehumispisteeseen samalla varovasti vispaten. Kun seos alkaa kiehumaan, siirrä se heti syrjään ja sekoita joukkoon voi. Kaada seos saman tien jäähtyneen pohjan päälle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi.

Valmista marenkikuorrutus. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeria pienissä erissä koko ajan voimakkaasti vatkaten. Pursota marenki tai levitä se lusikalla sitruunatäytteen päälle. Paista piirakkaa 150 asteessa noin 5 minuuttia, kunnes marenki saa hieman väriä. Anna jäähtyä. Tarjoile kylmänä saman päivän aikana.

2 kommenttia:

  1. Löysinpä tänne Sallan linkkauksen avulla. Mahtavia reseptejä ja koko blogi oli illassa luettu! Muutama odottaa jo tällä viikolla testiin pääsyy :) Ihana blogi sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ihanaa, että olet jaksanut lukea vanhempiakin postauksia. :)

      Poista