6.8.2014

Rukiinen mustikkapiirakka

Ihanaa, vuoden ensimmäinen mustikkapiirakka! Lähes jokaisella on oma vakioreseptinsä tälle herkulle. Meikäläisen ehdoton suosikki on rukiiseen pohjaan tehty, ei niin makea ja todella mustikkainen versio.  En ole vuosiin edes kokeillut muilla resepteillä leipomista, sillä olen todennut tämän niin hyväksi. Kokeile säkin ja ihastu! Piirakkaan voi käyttää joko tuoreita tai pakastettuja mustikoita.



Rukiinen mustikkapiirakka
pohja:
85 g voita
2 dl ruisjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
0,5 dl sokeria
0,5 dl vettä

täyte:
~ 6 dl mustikoita
1,5 rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja

Sulata voi ja lisää joukkoon ruis- ja grahamjauhot sekä sokeri. Sekoita tasaiseksi ja lisää vesi, jotta saat muotoiltua taikinasta tasaisen pallon. Voitele piirakkavuoka ja painele taikina sen pohjalle ja vähän myös reunoille. Pistele pohja haarukalla. Sekoita mustikat, sokeri ja perunajauhot keskenään ja kaada pohjan päälle. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä (ainakin vähän) ja tarjoa vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

10 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköinen piirakka! Olen löytänyt blogisi vastikään ja se vaikuttaa aivan fantastiselta löydöltä! Ihania reseptejä, kauniita kuvia ja ah niin herkullisen kuuloisia ruokia - pakko kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kun oot löytänyt tänne! Mä oon jo pidempään käynyt kuolaamassa sun ihanaa blogiasi ja saanut sieltä paljon ideoita omaankin kokkailuun. :)

      Poista
  2. Aivan ihania ohjeita täällä! Ite en mikään keittiön kuningatar ole ja tosi huonosti uskallan koittaa mitään, mut nää ohjeet on niim simppelin tuntusia että pitänee joitakin joskus koittaa:)
    Oma mustikkapiirakkalemppari on ehdottomasti pullataikinaan tehty, mut uskoisin et tää kyllä tulis hyvänä kakkosena ja löis muropohjaan tehdyn kirkkaasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä on tosiaan vähän enemmän luonnetta kuin murotaikinaan tehdyssä mustikkapiirakassa. Ja hei ihan mahtavaa, jos uskallat kokeilla jotain reseptejäni! Voin tunnustaa, että muutama vuosi sitten en osannut edes paistaa lettuja, mutta kokeilemallahan sitä oppii kaikenlaista. :)

      Poista
  3. Löysin vasta tämän blogin ja oon selaillut sun vanhoja postauksia tooodella paljon! Vielä oo lähinnä ihastellut herkulisia kuvia, mutta laittelen kuitenkin "kirjanmerkkejä" postauksiin, joitten reseptin aion toteuttaa. Lohipasta ja marjapavlova löytyvät oman listani kärjestä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, tervetuloa vaan blogiini! Tuu sitten kertomaan, miten onnistui! :)

      Poista
  4. Siis kuinka täydelliseltä tuo piirakka näyttääkään! Ruis sopii hyvin mustikan kanssa, mutta itse oon monesti tehnyt piirakkaa talkkunajauhosta ja sekin on kyllä aika nappikombo :) Kiva blogi sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Itse en ole koskaan kokeillut käyttää talkkunajauhoja mihinkään, pitääpä laittaa tämä vinkki korvan taakse. :)

      Poista
  5. Resepti vaikuttaa tosi hyvältä! Muistatko minkä kokoiseen vuokaan tämä on tehty? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin tässä 36 x 13 cm kokoista vuokaa. :)

      Poista