17.4.2014

Rakkaudella valmistettu burgundinpata

Voiko olla mitään parempaa kuin pitkään kypsytetty burgundinpata? Epäilen, että ei. Pekonilla ja punaviinillä maustettu naudanlihapata päihittää ainakin karjalanpaistin ihan 6-0. Kun lautaset oli tyhjennetty, totesin vaan iloisesti, että "onneksi ei olla ravintolassa, kun kotona kehtaa vielä nuolla tän lautasen puhtaaksi". Oli meinaan niin hyvää. Kuvassa näyttää, että lientä olisi ihan huimasti suhteessa lihaan ja kasviksiin, mutta kaikki sattumat jäivät vain piileskelemään pinnan alle. No, olisin kyllä voinut syödä saavillisen pelkkää tota lientäkin...

Burgundinpata
600 g naudanpaistia
voita ja rypsiöljyä paistamiseen
100 g pekonia
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
100 g herkkusieniä
2,5 rkl tomaattipyreetä
1,5 rkl vehnäjauhoja
1 tl sokeria
4,5 dl vettä
1,5 rkl lihafondia
5 dl punaviiniä
1 tl mustapippuria
1 tl suolaa
2 laakerinlehteä

Ota liha huoneenlämpöön puoleksi tunniksi. Kuutioi liha ja ruskista palat kuumalla pannulla voi-öljyseoksessa. Älä ruskista kaikkia kerralla, vaan mieluummin monessa erässä, jotta pannu ei jäähdy liikaa. Siirrä lihat suoraan pataan. Kuutioi pekoni ja paista se pannulla rapeaksi, siirrä pataan. Leikkaa sipulit lohkoiksi, murskaa valkosipulit, kuori ja pilko porkkanat paloiksi ja puhdista ja puolita herkkusienet. Kuullota sipulit pekonirasvassa ja paista hetki myös muita kasviksia, siirrä pataan. Lisää pataan tomaattipyree, jauhot ja sokeri ja sekoittele muiden ainesten joukkoon. Kaada vesi lihojen ja kasvisten paistossa käytettyyn pannuun ja lisää lihafondi. Kaavi kaikki pannuun jääneet rippeet liemeen ja kaada liemi pataan. Lisää pataan myös punaviini ja mausteet. Hauduta kannen alla 150 asteessa noin 4 tuntia (voit ottaa kannen pois noin puoli tuntia ennen). Tarjoile esimerkiksi höyrytettyjen perunoiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti