6.6.2016

Tapas-ilta & pahojen henkien karkoitus (aka valkosipuliöverit)

Vietettiin tässä taannoin rento tapas-ilta. Sitä suunnitellessa muistelin Espanjassa syömiäni annoksia ja kehittelin uusia herkullisia reseptejä. Ja kuinka ollakaan... öbaut kaikissa oli valkosipulia. Illan aikana tulikin tehtyä varmaan jonkin sortin ennätys valkosipulin syöntimäärien suhteen. No, pysyvätpähän vampyyrit ja pahat henget loitolla. :'D

Meillä oli tarjolla perinteisiä patatas bravas -perunoita eli rapeaksi paistettuja perunapaloja tulisella tomaattikastikeella ja majoneesilla (NAM!), maustettuja jättikatkarapuja, juustoista valkosipulipatonkia sekä parmankinkkuun käärittyä cantaloupe-melonia ja oliiveja. Ja viiniä, tietysti. Enää puuttui Barcelonan historiallisten katujen tunnelma tai Madridin lämmin tuulenvire. Makumatka oli erittäin onnistunut, mutta varsinaista matkakuumetta nämä tapakset eivät onnistuneet poistamaan. Tekisi mieli varata lennot jonnekin etelään, mutta toistaiseksi joudun tyytymään koti-Suomeen. On täälläkin onneksi aika ihanaa.

Patatas Bravas
perunat:
6-7 (600-700 g) perunaa
+ rypsiöljyä
+ suolaa
+ 1 tl paprikajauhetta 

kastike:
puolikas sipuli
2 valkosipulinkynttä
rypsiöljyä
0,5 tl savupaprikajauhetta
1 prk (400 g) kuorittuja tomaatteja
1 rkl tomaattipyreetä
2 tl srirachaa
muutama tippa Hot Lousiana Habanero -kastiketta
suolaa
mustapippuria

+ majoneesia
+ lehtipersiljaa

Pese perunat ja höyrytä lähes kypsiksi. Leikkaa sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Paista pannulla reilussa määrässä rypsiöljyä, kunnes perunat ovat muuttuneet kullanruskeiksi ja saaneet rapean pinnan. Nostele perunat talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy paperiin. Siirrä perunat kulhoon ja mausta suolalla ja paprikajauheella.

Kun perunat ovat kypsymässä, voit aloittaa kastikkeen valmistamisen. Leikkaa puolikas tai pieni kokonainen sipuli kuutioiksi ja murskaa valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita pannulla rypsiöljyssä muutama minuutti, lisää sitten valkosipuli ja savupaprikajauhe, paista noin minuutti. Lisää purkillinen kuorittuja tomaatteja, tomaattipyree, sriracha ja maun mukaan Hot Louisiana -kastiketta. Anna porista 15-20 minuuttia. Soseuta kastike esim. tehosekoittimessa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Mikäli perunat tai kastike ovat ehtineet jäähtyä, lämmitä ne uudelleen. Laita perunat tarjoilukuastiaan ja lusikoi päälle kastiketta. Lisää päälle vielä majoneesia ja hienoksi pilkottua lehtipersiljaa. Tarjoile kuumana.

Maustetut jättikatkaravut
~ 150 g jättikatkarapuja
2 valkosipulinkynttä
1 rawit-chili
loraus rypsiöljyä
1 limen mehu
korianteria

Sulata jättikatkaravut (ja kuori ne). Murskaa valkosipulinkynnet ja hienonna chili. Lisää pannulle loraus rypsiöljyä ja kuullota hetki valkosipulia ja chiliä. Lisää katkaravut ja paista juuri ja juuri kypsiksi, ota pois levyltä. Lisää limen mehu ja hienoksi pilkottua korianteria.

Juustoinen valkosipulipatonki
1 patonki
1 kokonainen valkosipuli (!!!)
75 g voita
puoli nippua lehtipersiljaa
~ 1,5 dl juustoraastetta (esim. cheddaria)

Halkaise patonki pituussuunnassa kahtia. Kuori valkosipulinkynnet ja murskaa ne. Sulata voi pannulla ja lisää joukkoon valkosipulimurska, kuullota pieni hetki. Levitä valkosipulivoi patonkien päälle esim. pullasudin avulla. Hienonna lehtipersiljaa ja ripottele patonkien päälle. Raasta lopuksi juustoa ja levitä tasaisesti leipien pinnalle. Paista 175 asteessa n. 10-15 minuuttia, kunnes patonki on saanut hieman väriä ja juusto on sulanut. Leikkaa paloiksi ja tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti