2.1.2016

Uusi vuosi alkaa suukoilla!

Kun kello lyö tasan kaksitoista ja vuosi vaihtuu, on monella tapana suudella rakkaimpiaan. Suukot kuuluvat olennaisesti uuteen vuoteen, joten aloitetaanpa tämä blogivuosikin samalla teemalla. Kaikki tuntevat perinteiset Brunbergin suukot - tämä on hieman fancympi versio niistä. Rapean suklaakeksin päälle pursotetaan piparmintulla maustettua sveitsiläistä marenkia ja koko komeus kruunataan lusikoimalla päälle suklaakuorrutetta. Oi kyllä. Hyvää ja helppoa, vaikkakin jonkin verran aikaa vievää puuhaa. Työvaiheita voi tarvittaessa jakaa eri päiville ja tehdä esim. keksitaikinan valmiiksi jo edellisenä päivänä. Marengin voisi dipata kokonaan suklaaseen, mutta mielestäni tällainen hieman sotkuinen, sinne tänne valunut kuorrute on näyttävämpi. Vai mitä mieltä olette? Reseptin löysin Jamie Oliverin sivuilta.
 
Hyvää uutta vuotta ja pusuja kaikille lukijoille! Olkoon vuosi 2016 täynnä taikaa ja iloa!


Suukot
keksitaikina:
110 g voita
100 g sokeria
1 muna (tarvitset vain puolet)
1 tl vaniljauutetta
150 g vehnäjauhoja
30 g kaakaojauhetta
(tomusokeria kaulimiseen)

marenkitäyte:
4 valkuaista
275 g sokeria
1 rkl vettä
muutama tippa piparminttu-uutetta

kuorrute:
125 g tummaa suklaata
1 rkl rypsiöljyä
ripaus suolaa

Tee keksit. Anna voin lämmetä huoneenlämpöiseksi. Vatkaa voita ja sokeria, kunnes seoksesta tulee kuohkeaa ja vaaleaa. Riko muna erilliseen kulhoon ja vatkaa sen rakenne rikki, siirrä puolet (~ 30 g) voi-sokeriseoksen joukkoon (loppua ei tarvita). Lisää vaniljauute. Sekoita jauhot ja kaakaojauhe keskenään ja siivilöi muiden aineiden joukkoon. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi.

Levitä tomusokeria pöydälle, jottei taikina tartu siihen kiinni. Kauli taikinasta ohut, n. 5 mm paksu levy. Leikkaa taikinasta ympyröitä muotin (halkaisija n. 5 cm) avulla ja siirrä leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 180 asteessa n. 9 minuuttia. Anna jäähtyä.

Tee sitten marenkitäyte. Laita isoon lämmönkestävään kulhoon valkuaiset, sokeri ja vesi. Laita sopivan kokoiseen kattilaan hieman vettä ja kuumenna poreilevaksi, ei kiehuvaksi. Tätä odotellessa vatkaa seosta sähkövatkaimella n. minuutin ajan. Nosta kulho poreilevan veden päälle, pidä lämpö mahdollisimman matalalla. Vatkaa seosta 10 minuuttia, kunnes se on kuohkeaa ja jopa hieman sitkeää. Nosta pois lämmöstä. Lisää maun mukaan muutama tippa piparminttu-uutetta ja vatkaa vielä pari minuuttia. Siirrä marenki pursotuspussiin ja pursota se keksien päälle kuvien mukaisella tavalla. Laita jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat suklaakuorrutteen.

Sulata suklaa vesihauteessa, lisää rypsiöljy ja ripaus suolaa. Anna jäähtyä 10 minuuttia. Lusikoi kuorrute keksien päälle. Anna jähmettyä ennen tarjoilua.

4 kommenttia:

  1. Nam! Näyttää hyvältä :)

    VastaaPoista
  2. Voi elämä kun kuulostaa hyvältä!! Onneksi jouluna ei vielä ole ehtiny kovin herkutella, niin voisi sunnuntain kunniaksi tehdä suukkoja.

    VastaaPoista