19.9.2015

Klassinen omenapiirakka kinuskikastikkeella

Syksy = omenapiirakka-aika. Näin ainakin meillä. Olen aina pyrkinyt tekemään vähän erilaisen version, mutta yksi juttu on ja pysyy - omenoita pitää olla paljon. Tällä kertaa halusin väkertää pinnalle kauniin ristikon. Laitoin taikinasuikaleet ehkä hieman liian tiiviisti eikä taikinaa enää riittänyt reunojen siistiin viimeistelyyn, joten ajattelin hämätä syöjiä ja keitin päälle kinuskia. Kun kinuskia on näkyvillä, kukaan ei kiinnitä huomiota mihinkään muuhun. :D (Kinuskia kannattaa muuten keittää vähemmän aikaa kuin yleensä, jotta se pysyy mukavan juoksevana jäähtyessäänkin.) Voin muuten luvata, että tuo kanelilla ja kardemummalla maustettu suola-kinuskikastike on kokeilemisen arvoista... ja aiheuttaa myös vakavaa riippuvuutta. ;)

Klassinen omenapiirakka
taikina:
5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
ripaus muskottipähkinää
150 g voita
0,5 dl vettä
1 muna

täyte:
7 omenaa (eri lajikkeita, esim. Granny Smith, Royal Gala, Jonagold, Golden)
1,5 rkl sitruunamehua
3 rkl maissitärkkelystä
1 dl fariinisokeria
0,75 dl sokeria
1,5 tl kanelia
0,25 tl jauhettua neilikkaa
0,25 tl muskottipähkinää

+ kardemummalla ja kanelilla maustettua suola-kinuskikastiketta

Sekoita vehnäjauhot, suola ja muskottipähkinä keskenään. Kuutioi voi ja nypi se jauhojen joukkoon. Lisää vesi ja muna, sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina kahteen osaan, kääri toinen pala kelmuun ja laita jääkaappiin. Kauli toinen pala ohueksi, pyöreäksi levyksi ja nosta varovasti syvän vuoan pohjalle ja reunoille, laita sitten jääkaappiin.

Kuori omenat ja poista siemenkodat, leikkaa siivuiksi. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja levitä taikinapohjan päälle vuokaan.

Ota loput taikinasta jääkaapista ja kauli ohueksi levyksi. Leikkaa levystä ohuita nauhoja ja asettele omenoiden päälle ristikoksi. Ripottele pinnalle vielä sokeria. Paista alatasolla 225 asteessa ensin 10 minuuttia, käännä uuni sitten 175 asteeseen ja paista vielä noin 50 minuuttia.

Anna jäähtyä ja tarjoile kinuskikastikkeen kanssa.

2 kommenttia:

  1. Hei, osaatko sanoa miten ohjeesta saisi muokattua pellille sopivan kokoisen? :-)
    Blogisi on ehdottomasti yksi lemppareistani, päivittäin tulee kurkattua mitä kivaa tänne on ilmestynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kiva kuulla, että olet tykännyt ohjeistani. :) Riippuu vähän pellin koosta, mutta tekisin ainakin kaksin- ellen jopa kolminkertaisenkin annoksen. Kinuskikissa julkaisi äskettäin vuokien muunnostaulukot (http://www.kinuskikissa.fi/vuokien-muunnostaulukot/), josta voit halutessasi laskea tarkempia määriä noiden määrien muokkaamiseen. Itse käytin halkaisijaltaan n. 25 cm kokoista, melko syvää vuokaa. En kyllä usko, että se on niin justiinsa, mutta ainakin taikinaa tekisin mieluummin hieman ylimääräistä kuin että loppuisi sitten kesken. :)

      Poista