25.3.2014

Eka raakasuklaakokeilu: vaniljainen mulperisuklaa

Oho! Nyt mulle aukesi kertaheitolla ihan uusi maailma, nimittäin raakasuklaan innostava ja ihmeellinen sellainen. Raakasuklaa on varmasti monelle jo tuttu juttu. Itsekin olin pariin otteeseen päässyt raakasuklaata maistamaan. Ajattelin kuitenkin, että suklaan alusta asti valmistaminen olisi jotenkin työlästä ja mitä jos se ei sittenkään olisi hyvää... Olin väärässä.

Rohkaistuin viimein kokeilemaan raakasuklaan tekemistä ja halusin kehitellä erityisesti näin vasta-alkajalle sopivan lempeän ja makean makuyhdistelmän. Päädyin käyttämään mulpereita ja lucumaa, jolloin suklaaseen tuli ihanan toffeemainen maku. Tämä raakasuklaa maistui todella hyvältä. Siis todella todella todella hyvältä. On vaikeaa edes käsittää, että raakasuklaa on oikeasti terveellistä, kunhan muistaa syödä kohtuudella.

Suklaan valmistaminen kävi käden käänteessä ja sulan suklaamassan parissa puuhastelu oli ainakin minusta hyvin terapeuttista. Kun irrotin suklaat muotista, en voinut kuin hämmästellä, kuinka kiiltäviä ja herkullisen näköisiä niistä tuli. Ja niin vähällä vaivalla! Prosessi on oikeasti todella yksinkertainen ja ainoa vaikea asia on yrittää malttaa olla syömättä liikaa noita herkkupaloja. En malta odottaa, että pääsen kehittelemään lisää raakasuklaareseptejä!

Vanilja-mulperi-raakasuklaa
0,75 dl kaakaovoita
0,25 dl kookosöljyä
1,5 tl juoksevaa hunajaa
30 tippaa vanilja-steviaa
0,5 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl lucumaa
ripaus suolaa
ripaus vaniljajauhetta
1 dl rouhittuja mulpereita

Laita kulho lämpimään vesihauteeseen (alla olevan veden ei tarvitse kiehua). Lisää ensin rasvat eli kaakaovoi ja kookosöljy. (Huomaa, että kaakaovoin tulee olla hienonnettua. Itse käytin CocoVin valmiiksi pieninä rakeina olevaa kaakaovoita. Jos kaakaovoi on isona könttinä, raasta se hienoksi, jotta sulaminen nopeutuu.) Anna rasvojen sulaa rauhassa, voit välillä sekoitella. Lisää sitten makeutus eli hunaja ja vanilja-stevia ja sekoita tasaiseksi. Seuraavaksi vuorossa on jauhemaisten ainesten lisääminen eli raakakaakaojauhe, lucuma, suola ja vaniljajauhe. Sekoita tasaiseksi massaksi - tässä vaiheessa massan tulee olla hyvin löysää. Voit tarkistaa maun ja lisätä halutessasi makeutusta. Hienonna vielä mulperit esimerkiksi teholeikkurin avulla ja lisää suklaamassaan. Kaada suklaamassa silikoniseen muottiin. Voit käyttää myös jääpalamuottia tai tehdä levymäistä suklaata vuoraamalla leivinpaperilla lautasen tms. Laita suklaa pakastimeen jähmettymään 30 minuutiksi. Anna sulaa hieman ennen tarjoilua. Säilytä sen jälkeen jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa. Raakasuklaata suositellaan nauttimaan noin 10 grammaa kerralla eli muista kohtuus: pieni pala riittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti