9.9.2016

Terveellistä karkkia: omenaremmit

Viime aikoina on tullut mässättyä karkkia sen verran paljon, että tässä syksyn mittaan voisi olla hyvä tehdä pientä sokerivieroitusta. Makeanhimo jyllää ajoittain hyvin voimakkaasti, joten ajattelin keksiä jotain korvaavia herkkuja niille hetkille, kun on pakko saada jotain hyvää. Tein aikaisemmin aivan mahtavia vadelma-banaaniremmejä ja päätin testata samaan tyyliin omenaremmien tekemistä. Täytyy sanoa, että näistä tuli vielä parempia! Omenaremmit ovat kerrassaan ihanan makuisia ja rakenteeltaan mukavan sitkeitä. Näitä syödessä ei todellakaan kaipaa mitään epäterveellisiä herkkuja. Musta jotenkin tuntuu, että tällaisten huippureseptien ansiosta sokerikoukusta vieroittuminen ei tulekaan olemaan niin työlästä, kuin aluksi pelkäsin... :)

Omenaremmit
5-6 dl (pellin koosta riippuen) makeuttamatonta omenasosetta
kanelia
(pipetillinen toffeen makuista steviaa)
+ kookosöljyä voiteluun

Mausta omenasose kanelilla ja halutessasi lisää vielä makeutta stevialla. Vuoraa pelti leivinpaperilla ja voitele ohuesti kookosöljyllä. Levitä omenasose n. 5-7 mm korkuiseksi tasaiseksi kerrokseksi esim. lastan avulla. Paista uuninluukku hieman raollaan 75 asteessa noin 3 tuntia - valmista on silloin, kun levyn pinta on nahkea, muttei enää tartu lainkaan sormiin. Jätä sitten huoneenlämpöön yön yli. Leikkaa esim. pizzaleikkurilla suikaleiksi ja kieritä rullalle. NAUTI!

2 kommenttia:

  1. Nämä kaikki remmireseptit houkuttelevat! Tämäkin kuulostaa aivan ihanalta! Olen joskus kerran kokeillut remmien tekoa ja silloin epäonnistuin täydellisesti.. Ehkäpä aika olisi kypsä kokeilla uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ehdottomasti vaan uudestaan yrittämään! :) Aluksi saattaa olla hieman hakuammuntaa sopivan koostumuksen, levyn paksuuden ja paistoajan löytämisen kanssa, mutta kunhan ne saa hiottua kohdilleen niin ai että, miten hyviä remmeistä tulee. :)

      Poista