28.1.2016

Talvipäivän pätkis-muffinssit

Hrrr, vaikka pakkanen on hellittänyt ankaraa otettaan, kyllä tuolla taloyhtiön parvekkeella edelleen jäätyy näpit ihan hetkessä, kun yrittää kuvailla leipomuksiaan. Mun talvikiintiö alkaa olla täynnä (se kattaa tasan joulunpyhät eikä sekuntiakaan enempää :'D) ja kevät saisi tulla niin kovaa vauhtia kuin vaan ikinä on mahdollista. Mutta nyt kun täällä sohjon keskellä vielä ollaan, niin onpahan ainakin hyvä syy koristella muffinssit pikeeristä tehdyillä lumihiutaleilla. Sinivalkoinen värimaailma sopii täydellisesti kirpsakoihin talvipäiviin ja nämä muffinssit tekisivät varmasti kauppansa esim. lasten Frozen-teemaisilla synttärijuhlilla! Eipä silti, maistuu nämä varmasti aikuisillekin herkkusuille.

Mulla on jokin minttusuklaa-kausi meneillään ja tein pitkästä aikaa Pätkis-muffinsseja Kinuskikissan ohjeella. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään kuorrutteena kermavaahtoa, mutta koska se ei nyt herättänyt innostusta, kehittelin kaapista löytyneistä aineista vaniljaisen tuorejuustokuorrutteen. Ja voi luoja, siitä tuli ihan taivaallisen hyvää. Aivan varmasti parasta kuorrutetta, mitä olen maistanut! Jätin voin määrän suhteellisen vähäiseksi, jolloin koostumus jäi hieman turhan löysähköksi näyttävää pursotusta varten, mutta eipä tuo haittaa. Minusta näistä tuli ihan hienoja silti! (Voita voi toki lisätä alla olevaan ohjeeseen 25-50 g, mikäli haluaapi jämäkämpää kuorrutetta.) Kokeilin myös ekaa kertaa kaksivärisen pursotuksen tekemistä. Olisi varmaan kannattanut googlailla jotain ohjeita eikä tehdä lonkalta, mutta ihan ok ensimmäiseksi yritykseksi. :) Testaan tekniikkaa varmasti toisenkin kerran!

Pätkis-muffinssit
taikina:
1 ps (140 g) Pätkis Mini Bites
150 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl leivontakaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl kuohukermaa 

kuorrute:
75 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljauutetta
6 dl tomusokeria
3 rkl kuohukermaa
+ sinistä ja/tai vihreää pastaväriä

koristeet:
1/4 dl kananmunan valkuaista (~ 1 kananmuna)
1,75 dl tomusokeria
+ nonparelleja

Mikäli haluat tehdä lumihiutale-koristeita, niiden valmistaminen kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä. Laita valkuainen ja tomusokeri kulhoon ja vatkaa kovalla teholla muutama minuutti. Laita seos pursotuspussiin ja pursota leivinpaperille pieniä lumihiutaleita, koristele halutessasi nonparelleilla. Jätä kuivumaan huoneenlämpöön yön yli. (Huom. kannattaa tehdä lumihiutaleita reilusti enemmän kuin tarvitset, sillä ne saattavat särkyä herkästi.)

Tee taikina. Ota 12 Pätkis-palaa talteen ja pilko loput veitsellä hienoksi muruksi. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään ja lisää sitten munat. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe ja siivilöi voi-sokeri-seokseen. Lopuksi vatkaa joukkoon kuohukerma. Jaa taikina 12 muffinssivuokaan ja painele jokaisen muffinssin sisään yksi pala Pätkistä, peitä taikinalla. Paista 225 asteessa noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä.

Tee sitten kuorrute. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto keskenään. Lisää vaniljauute ja tomusokeri. Lopuksi lisää kuohukerma. Mikäli haluat kaksivärisen kuorrutteen, ota noin neljäsosa seoksesta erilliseen kulhoon ja värjää se pikkiriikkisellä määrällä pastaväriä - muista sekoittaa hyvin, jotta väri sekoittuu kunnolla! Levitä värjätty seos pursotuspussin reunoille ohueksi kerrokseksi ja lisää keskelle värjäämätön seos.

Irrota lumihiutaleet varovasti leivinpaperista. Pursota tuorejuustokuorrutetta muffinssien päälle ja koristele lumihiutaleilla ja nonparelleilla. Säilytä jääkaapissa.

6 kommenttia:

  1. Taivas mutta nuo näyttävät hyviltä!
    Niin ja kiitos ohjeesta koska näitä on päästävä kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Nää oli kyllä herkullisia, hävisivät vaan harmillisen nopeasti jääkaapista... ;)

      Poista
  2. Upean näköisiä! En olisi arvannut, että lumihiutaleetkin ovat itsetehtyjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Lumihiutaleet olivat yllättävän helppoja tehdä. Hieman pelkäsin, että mureneeko tai sulaako ne, mutta pysyivät kivasti ehjänä. :)

      Poista
  3. Nami! AIvan järkyttävän hyvän näköisiä!

    VastaaPoista