1.5.2014

Ihana parsa-pekonipiirakka kevään juhliin

Näin huhti-toukokuun vaihteessa ruokavalioni koostuu lähinnä vihreästä parsasta. Tällä kertaa tein parsasta vappupiknikille ihanan piiraan. Jos muistan oikein, ohje on alun perin Voisilmäpeliä -blogista, jonka ahkera lukija olin. Piirakka on todella hyvää (tietysti, siinähän on parsaa JA pekonia) ja maistuu myös niille, jotka eivät välitä parsasta sellaisenaan.

Parsa-pekonipiirakka
pohja:
100 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
3 rkl kylmää vettä

täyte:
1 nippu vihreää parsaa
1 pkt (140 g) pekonia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 munaa
150 g ranskankermaa
1 dl kuohukermaa
1 dl parmesania raasteena
2 tl sitruunamehua
1 tl timjamia
suolaa
mustapippuria
valkopippuria

Pilko voi pieniksi kuutioiksi. Sekoita jauhot ja suola keskenään ja nypi voi jauhojen joukkoon. Lisää vettä sen verran, että saat taikinasta yhtenäisen möntin. Voitele piirakkavuoka ja painele taikina sen pohjalle. Pistele pohja haarukalla ja esipaista 200 asteessa 15 minuuttia.

Leikkaa parsojen varsista pari senttiä puumaista osaa ja heitä ne pois. Riippuen siitä, millainen vuoka sinulla on käytössä ja miten haluat asetella parsat, leikkaa tarvittaessa parsat vielä lyhyemmiksi. Ylimääräiset parsapalat voit pilkkoa pieniksi paloiksi ja jemmata täytteeseen.

Kuutioi pekoni ja sipulit ja murskaa valkosipulinkynnet. Ruskista pekoni ja siirrä syrjään. Kuullota sipuli ja valkosipulit pekonirasvassa. Sekoita munat, ranskankerma, kuohukerma, parmesanraaste ja mausteet keskenään.

Nosta esipaistettu piirakkapohja uunista ja levitä pekoni ja sipuli (ja ylimääräiset parsapalat) sen päälle. Kaada päälle muna-kermaseos ja asettele päällimmäiseksi parsat. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

2 kommenttia:

  1. Ihanan oloisia reseptejä sulla, täytyypä tänne poiketa toistekin ja testailla näitä! :) Löysin blogiisi sattumalta. Hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun olet löytänyt blogiini ja superkiva, että kommentoitkin heti! :) Tervetuloa vaan ja toivottavasti löydät mieluisia reseptejä. :)

      Poista