4.12.2016

Kolmen raaka-aineen nutella (aikuiseen makuun)



Myönnettäköön näin heti alkuun, että en osaa sanoa, miltä Oikea Nutella maistuu. Joskus pentuna sain ruinattua kauppareissulla halpisversio-suklaalevitteen. Söin koko purkillisen yksin salaa parissa päivässä ja kävin sniikisti ostamassa säästöpossusta kaivamillani kolikoilla uuden purkin, jottei possutteluani huomattaisi. Ahmimisesta oli kuitenkin tullut niin äklö olo ja inho tahnaa kohtaan, että toinen purkki jäi kaappiin lojumaan, kunnes jokunen vuosi myöhemmin se heitettiin avaamattomana pois. Eikä ole koskaan sen jälkeenkään tehnyt mieli kokeilla mitään suklaatahnaa. True story. En edes muistanut tätä tapahtumaa ennen kuin nyt.

Instagramissa tuli muutama päivä sitten feedfeedin kohdalla vastaan itse tehdyn nutellan ohjevideo. Se näytti niin herkulliselta, että päätin itsekin kokeilla nutellan valmistamista. En edes jaksanut etsiä mitään ohjetta, vaan tein lonkalta. Resepti on varsin simppeli: siihen tulee vain hasselpähkinöitä, tummaa suklaata ja hieman rypsiöljyä. Lopputuloksesta tuli huikean hyvää! Maku on onneksi kaukana siitä lapsuusajan äklömakeasta suklaalevitteestä. Leivän päälle en vieläkään tätä laittaisi, mutta itse tehty nutella sopii mielestäni erinomaisesti esim. puuron tai banaanijäätelön kanssa nautittavaksi. Sitä voisi käyttää myös dippikastikkeena hedelmille. Kuvassa nutella on juuri tehtyä ja vielä hyvin juoksevaa, mutta suklaan jäähtyessä tahna paksuuntuu selvästi. Se kannattaa säilyttää jääkaapissa, mutta ottaa sieltä hyvissä ajoin huoneenlämpöön, jotta se notkistuu (tarvittaessa sitä voi myös lämmittää hetken mikrossa).

Varoitus: saattaa aiheuttaa riippuvuutta! ;)

Nutella
160 g hasselpähkinöitä
100 g tummaa suklaata
2 rkl rypsiöljyä

Levitä hasselpähkinät uunipellille ja paahda 200 asteessa 5-7 minuuttia. Anna jäähtyä. Laita hasselpähkinät teholeikkuriin ja anna koneen käydä, kunnes pähkinät ovat muuttuneet ensin jauhoksi ja lopulta tahnaksi. (Voit joutua välillä kaapimaan seosta koneen laidoilta, jos se jää sinne jumiin.) Sulata suklaa. Kaada sula suklaa ja rypsiöljy pähkinävoin joukkoon ja blendaa tasaiseksi. Kaada purkkiin ja säilytä jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti