9.6.2015

Kun drinkki päätyi pakastimeen: vesimeloni-mojitojädet

Olen niitä ihmisiä, joiden mielestä ei ole olemassa sellaista asiaa kuin "liian kuuma". Olisipa Suomessakin joskus sellaset 38 astetta lämmintä... Edes hellelukemiin ei ole valitettavasti vielä päästy, mutta koska olen lomalla, olen ottanut tavoitteekseni tehdä mahdollisimman paljon mukavia kesäjuttuja. Aion kokeilla tänä kesänä hurjan määrän erilaisia jätskireseptejä ja tämä oli niistä ensimmäinen. Mojito on lempparidrinkkini ja on kivaa testata eri versioita siitä. Tällä kertaa lisäsin tuohon taivaalliseen limen ja mintun yhdistelmään vesimelonia - ja kappas, lopputulos oli varsin onnistunut. Suosittelen kokeilemaan, mutta muistakaahan pitää nämä jädet pois lasten ulottuvilta! :)

Vesimeloni-mojitojädet
~ 400 g vesimelonia
2 limen mehu
30 g minttusiirappia (ohje alla)
vajaa 0,5 dl vaaleaa rommia
(muutama mintun lehti)

minttusiirappi:
0,75 dl sokeria
0,75 dl vettä
~ 2 dl tuoretta minttua

Tee ensin minttusiirappi. Laita sokeri ja vesi pieneen kattilaan. Kuumenna ja sekoita, kunnes sokeri liukenee veteen. Revi ja muhjo mintunlehtiä hieman ja lisää kattilaan. Anna tekeytyä 30 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi siirapista mintunlehdet. Siirappia tulee enemmän kuin tarvitset - säästä loput esim. drinkkejä varten!

Pilko noin 400 g vesimelonia isoiksi paloiksi ja soseuta esim tehosekoittimessa. Siivilöi siemenet ja muut rämmäleet pois - sinulle pitäisi jäädä ainakin 250 g vesimelonimehua. Purista vesimelonimehun joukkoon 2 limeä, lisää 30 g minttusiirappia ja hieman vajaa 0,5 dl rommia. Kaada mehujäämuotteihin, lisää halutessasi koristukseksi muutama mintun lehti. Laita pakkaseen yön yli.

2 kommenttia:

  1. Kiitos kiitos ja innolla odotan lisää näitä jätskireseptejä.
    Sä et ehkä tiedä mutta sun blogis on kultaa arvokkaampaa kamaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Ihanaa saada tällaista palautetta. :)

      Poista