2.3.2015

Uusi suosikki: rosmariini-focaccia

Onnistun aina tappamaan viherkasvini, joten on parempi, että pidän ikkunalaudalla jotain, mitä voin syödä. Viime Plantagenin reissulla tarttuikin mukaan sekä rosmariini että timjami ja (ennen kuin nekin menehtyvät) päätin heti käyttää niitä johonkin. Focaccia on ollut jo vuosia kokeilulistallani ja ajatus rosmariinilla maustetusta focacciasta alkoi vaikuttaa niin herkulliselta, että ryhdyin siltä istumalta leipomaan. Ja voi pojat, enpäs olisi uskonut, miten hyvää leipä voi olla! Tästä tuli heti uusi suosikki! Hiivataikina kohosi kerrankin loistavasti ja leivästä tuli upean ilmavaa. Ja juu, tähän leipään kuluu öljyä ja paljon, mutta härreguud, miten rapean kuoren sen avulla saa aikaan! Laitan tähän vielä yhden lauseen, joka päättyy huutomerkkiin, koska olen vieläkin ihan haltioissani tästä leivästä! Focaccia kannattaa muuten syödä oikeastaan siltä istumalta, kun se tulee uunista, koska muuten rapea kuori vettyy ja leipä kadottaa suurimman hohtonsa. Kannattaa siis leipoa sellaisena päivänä, kun on useampi syöjä paikalla. :)

Rosmariini-focaccia
taikina:
3,5 dl vettä
2 tl suolaa
1 tl sokeria
40 g tuorehiivaa
0,5 dl oliiviöljyä
7 dl vehnäjauhoja

vuokaan:
0,5 dl oliiviöljyä
(2 pientä valkosipulinkynttä)
sormisuolaa
tuoretta rosmariinia

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Lisää joukkoon suola ja sokeri. Murenna tuorehiiva ja sekoita veteen. Lisää oliiviöljy ja vehnäjauhot. Vaivaa 10-15 minuuttia. Huom. tässä kannattaa ehdottomasti käyttää sähkövatkaimen taikinakoukkuja tai yleiskonetta, koska käsin tehtynä ei tahdo onnistua! Taikina saa jäädä melko pehmeäksi ja käsiin tarttuvaksi. Peitä taikinakulho kelmulla tai liinalla ja laita lämpimään vesihauteeseen kohoamaan 30 minuutiksi.

Vuoraa reunallinen vuoka (itse käytin 23 x 32 cm kokoista vuokaa) leivinpaperilla ja levitä pohjalle 0,25 dl oliiviöljyä. Levitä kohonnut taikina käsin vuokaan, peitä liinalla ja anna kohota vielä 30 minuuttia. Levitä sitten 0,25 dl oliiviöljyä taikinan pinnalle ja painele sormella syviä koloja leivän pintaan. Jos haluat, voit lisätä pinnalle valkosipulimurskaa. Ripottele pinnalle reilusti sormisuolaa (max. 2 tl) ja tuoretta rosmariinia. Paista 225 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea. Leikkaa paloiksi ja tarjoa heti.

2 kommenttia:

  1. Härregyyd, lähetä tuota Ranskaan! Mun yhdessä vanhassa lounaspaikassa oli aina ihan uskomatonta focacciaa ja sitä tulee aina säännöllisesti ikävä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo laitan paketin tulemaan, mutta pelkään pahoin, että jos kirjoitan siihen kuvauksen sisällöstä ("focaccia of insane greatness"), niin suattaapi olla, että posti-Philippe popsii leivän ja toimittaa sulle vaan pari murusta...

      Poista