18.1.2015

Vuoden eka kasviscurry

Viime vuonna oli tarkoitus opetella tekemään aasialaisia ruokia, ja innostus jatkuu tänäkin vuonna. Uudenvuodenpäivänä tehtiin herkullista intialaista kasviscurrya, joka ylitti kaikki odotukset. Resepti on suurin piirtein sama kuin The Bojon Gourmet -blogissa, joskin päädyttiin käyttämään reilusti enemmän mausteita kuin alkuperäisessä ohjeessa. Maku olikin sitten aivan täydellinen! Ruoan tekeminen oli hauskaa, kun pääsin käyttämään uutta upeaa mortteliani ja murskaamaan kokonaisia mausteita. (Ruoan valokuvaaminen sen sijaan ei ollut yhtä hupaisaa... Näin talvella kelmeässä keinovalossa kuvaaminen on aika tuskaista, ja ainakaan meikäläisen taidoilla ei näissä olosuhteissa saa mitään ruokaa näyttämään kovin houkuttelevalta. Mistäs saisin oman valokuvausstudion? :D) Mulle oli ihan uusi juttu käyttää jogurttia sellaisenaan ruoan lisukkeena, ja olin todella hämmästynyt, miten loistavasti se sopi curryn kanssa. Jos kokeilette tätä reseptiä, älkää siis missään nimessä jättäkö jogurttia pois - se kruunasi koko annoksen!

Munakoisocurry
3 munakoisoa
3 rkl oliiviöljyä
0,5 rkl suolaa

8 vihreää kardemummankotaa
2 rkl korianterinsiemeniä
1 tl kokonaisia mustapippureita
4 isoa valkosipulinkynttä
1 rkl inkiväärimurskaa
1 rkl jauhettua kurkumaa
2,5 tl jauhettua juustokuminaa
1-2 tl chilihiutaleita
1 tl jauhettua sarviapilaa
0,5 tl kanelia

2-3 sipulia
5 mustaa kardemummankotaa
3 rkl gheetä (tai 3 rkl voita ja loraus rypsiöljyä)

~ 1 kg tomaatteja
1 prk (400 ml) kookosmaitoa
reilu 1 dl vettä
3 rkl tomaattipyreetä
2 tl sokeria

tarjoiluun:
turkkilaista jogurttia
tuoretta korianteria
kurkumalla värjättyä keitettyä riisiä

Leikkaa munakoisot isoiksi suupaloiksi. Pyörittele palat oliiviöljyssä ja mausta suolalla. Levitä munakoisot parille uunipellille ja paahda 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes ne ovat pehmenneet ja saaneet väriä. Jotta munakoisot paahtuisivat tasaisesti, kääntele niitä ainakin kerran paiston aikana.

Riko vihreät kardemummankodat ja irrota sisältä mustat siemenet. Murskaa kardemumman siemenet, korianterinsiemenet ja mustapippurit morttelissa hienoksi jauheeksi. Murskaa valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta pieni pala inkivääriä. Mittaa valmiiksi myös juustokumina, chilihiutaleet, sarviapila ja kaneli.

Hienonna sipulit pieniksi kuutioiksi. Murskaa mustien kardemummankotien kuoret auki. Preppaa valmiiksi myös tomaatit: poista niiden kannat ja leikkaa pieniksi kuutioiksi.

Kuumenna ISO wokkipannu ja lisää ghee. Paista sipulia ja mustia kardemummia 10 minuuttia, kunnes sipulit ovat pehmenneet. Lisää muut mausteet ja paista muutama minuutti. Lisää sitten pilkotut tomaatit, kookosmaito, vesi, tomaattipyree, sokeri ja paahdetut munakoisot. Kuumenna kiehuvaksi ja laske sitten lämpöä. Anna curryn poreilla keskilämmöllä 20-30 minuuttia ja sekoittele välillä. Keitä riisiä.

Tarjoile curry turkkilaisen jogurtin (älä ohita tätä, jogurtti on ihan must!) ja tuoreen korianterin kanssa. NAUTI. (Äläkä syö niitä kokonaisia mustia kardemummankotia, vaan poimi ne sieltä kastikkeen joukosta sivuun. :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti