11.5.2015

Mahdottoman muhkea omenastruudeli

Olen ruokaturisti. Minun tekisi matkustaa vaikka minne hyvän ruoan perässä. Juu, onhan sitä ulkomailla paljon hienoa nähtävää ja mielenkiintoista tekemistä, mutta kyllä se ruoka vaan on yleensä se kohokohta. Vuosia sitten olin Wienissä äitini ja enoni perheen kanssa ja käytiin upean Schönbrunnin linnan kahvilassa. Muut päättivät ottaa perinteiset apfelstrudelit, mutta mä valitsin jonkun suklaakakun, koska huhujen (ruokalistan) mukaan klassisessa omenaherkussa oli rusinoita, yöks. Ja sitä päätöstä olen nyt katunut viimeiset 9 vuotta. :D Sain maistaa äidiltäni palasen ja se oli niin jumalaista, että suklaakakku kyllä kalpeni vieressä. 

Nyt sitten päätin kokeilla kyseistä herkkua kotosalla - ilman rusinoita tietysti. En ollut koskaan aiemmin ostanut filotaikinaa, enkä oikein tiennyt, millaista se olisi. Yllätyin, kun paketista paljastui paperinohuita isoja rullalle käärittyjä levyjä. Niitä sitten kasattiin useampi kerros päällekkäin ja väliin siveltiin sulatettua voita. Periaatteessa siis resepti voisi toimia ihan voitaikinallakin, kunhan sen kaulitsisi ensin ohuemmaksi...? No, filotaikinalla ainakin nämä onnistuivat loistavasti. Itse käytin Kanaki-merkkistä taikinaa ja paketissa oli yhteensä 10 taikinalevyä. Näin ollen reseptistä syntyy kaksi valtavaa struudelirullaa! More is more ja niin edelleen.

Omenastruudeli
1 pkt (450 g) filotaikinaa (pakaste)
~ 200 g voita
~ 1,5 kg happamia omenoita (esim. Granny Smith)
2 dl mantelirouhetta
2 dl fariinisokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 tl kanelia

Anna filotaikinan sulaa paketin ohjeen mukaan noin pari tuntia. Kuori omenat ja leikkaa ne hyvin ohuiksi paloiksi. Sekoita mantelirouhe, fariinisokeri, vaniljasokeri ja kaneli keskenään. Sulata voi.
 
Kääri filotaikinapaketti varovasti auki ja siirrä ensimmäinen ohut taikinalevy leivinpaperin päälle. Sivele pinnalle ohut kerros voita, siirrä päälle toinen taikinalevy ja levitä taas ohut kerros voita. Tee yhteensä 5 kerrosta ja levitä väleihin aina voita - päällimmäisen levyn pinnalle ei tarvitse enää voita lisätä. Ei haittaa, jos taikina hieman repeilee.


Levitä puolet omenoista ohueksi kerrokseksi taikinan päälle ja ripottele pinnalle puolet manteli-sokeriseoksesta. Jätä toiseen reunaan reilut 5 cm tyhjää tilaa, jotta kääriminen onnistuu helpommin! Kääri taikina leivinpaperin avulla tiukaksi rullaksi, jätä taitoskohta rullan alle. 

Siirrä rulla varovasti leivinpaperilla vuoratulle pellille ja sivele pinnalle vielä voita. Paista 175 asteessa alatasolla noin 35-40 minuuttia, voitele pintaa 10 minuutin välein. Struudeli on valmis, kun pinta on kullanruskea, rapea ja lehtevä ja omenat ovat mukavasti pehmenneet. Anna struudelin jäähtyä. Tee toinen rulla samalla tavalla. Tarjoa vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti